Perheesämme on aina ollut koiria. Ensin meillä oli vain sekarotuisia koiria, kunnes sitten vuonna 1977 hankimme ensimmäisen rotukoiran. Koira oli musta cockerspanielinarttu nimeltään Harrow´s Haydaisy.

Vuosien mittaan olemme kasvattaneet ja omistaneet cockerspanieleita, springerspanielieita,
englanninsettereitä, mopseja, kiinanpalatsikoiria sekä karkeakarvaisia mäyräkoiria.
Ensimmäisen Allway's cockeripentue rekisteröitiin vuonna 1988. Tavoitteenamme on hyväluonteinen,
terverakenteinen, liioittelematon, perusrakenteinen cockerspanieli, unohtamatta kuitenkaan käyttöominaisuuksia.
Tulevaisuudelta toivommekin, että löydämme kasvateillemme aktiivisia koteja, jotka ovat
innostuneet harrastamaan koiransa kanssa monipuolisesti eri lajeja. Tärkein koiran tehtävä on kuitenkin toimia rakastettuna perheenjäsenenä, eikä kasvateille ole harrastuspakkoa.
Kennelimme on palkittu kennelliiton Vuolasvirta palkinnolla vuonna 2014, ansiokkaasta cockerspanieleiden kasvatustyöstä. 

Yhteystiedot: 

Satu Utriainen
Ryynäsenjoentie 47
88200 Otanmäki
email: trimmauskajaani@gmail.com
Satu: 044-2885862
,